Kylväjän Raamattu- ja lähetyspäivät
Jeesus maailmalle
Kellonkartanossa 02 - 03. elokuuta 2008
Erkki Puhalainen, Lea Lukka ja Helena Mustakallio
Helena Mustakallio (sairaanhoidon opettaja), Etiopian-lähetti vuodesta 1983 lähiten, Mekane Yesus-kirkon terveystyössä
Lea Lukka (FM, TM, lehtori) on toiminut Japanissa vuodesta 1982. Tällähetkellä opettajana Koben luterilaisessa raamattukoulussa ja pappisseminaarissa.
Erkki Puhalainen (matematiikan opettaja) on Kylväjän kotimaantyön johtaja. Hän on ollut työssä Japanissa kahteen otteeseen, 1980- ja 2000-luvuilla.
Lehtori, TM Liisa Kingma on tehnyt elämäntyönsä Keski-Aasian islamilaisilla alueilla, lähtien jo vuodesta 1968. Säde ja Tapio Pokka ovat työskennelleet Japanissa vuosina 1992-2003.
Ev.-lut. Lähetysyhdistys Kylväjä on lähettejä lähettävä, eri kansojen keskuudessa, erityisesti uusilla alueilla, Jumalan valtakunnan leviämistä edistävä tunnustuksellinen herätyskristillinen ulkolähetysjärjestö.
Kylväjä on perustettu vuonna 1974 ja on yksi kirkkomme ns. virallisista lähetysjärjestöistä. Kylväjä tekee työtä Bangladeshissa, Japanissa, Etiopiassa, sekä mongoliheimojen, muslimien ja juutalaisten keskuudessa etsiytyen alueille, joissa evankeliumin todistusta on hyvin vähän tai ei lainkaan. Lähetystyöntekijöitä on n. 50. Kuukausittain ilmestyvä Kylväjä-lehti on ilmainen. Lisätietoja sivuilta www.flom.fi.
Tapahtumaan liittyvät tiedustelut: Tapio Pokka p. 044 0210 110
Lauantai 02.08 |
|
|
14 |
Raamattutunti: Jeesus, maailman ValoLehtori Liisa Kingma |
|
15.30 |
Kahvitauko |
|
16 |
Jeesus maailmalle – mitä, miten, minne ja miksi Kylväjä kylvää?Kotimaantyön johtaja Erkki Puhalainen |
|
17.30 |
Ruokatauko |
|
18.30 |
Jottei yksikään… – lähetysiltaTuoreita kuulumisia kentältä, mm. Lea Lukka ja Helena Mustakallio, Säde Pokka |
Sunnuntai 03.08 |
|
|
13 |
Kartanon kirkkoEhtoollis-jp, saarnaa Erkki Puhalainen, lit. past. Tapio Pokka |
|
14.30 |
Kahvitauko |
|
15 |
“Kunnes minä palaan” – lähetysseuratMm. Helena Mustakallio, Erkki Puhalainen, Laura Hautaniemi, Tapio Pokka |